lauantai 30. maaliskuuta 2019

Talven pimeinä iltoina...


35. 
John Steinbeck: Helmi (loka-marraskuu 2018). Helsinki: Tammi, kymmenes painos 1967, KK:n kirjapaino. Suomentanut Alex Matson. Amerikkalainen alkuteos The Pearl ilmestyi 1947. Ei mitään kokeilevaa hömppää, vaan klassikkoainesta alusta loppuun. Yksinkertaista proosaa yksinkertaisista ihmisistä yksinkertaisille ihmisille. Tässä vaiheessa hitaasti etenevää lukuharrastusta ajattelin, että voisi olla ihan yleissivistävää lukea edes muutamaa kirjailijaa niiden 114 joukosta, jotka ovat Nobelin kirjallisuuspalkinnolla tähän mennessä ansioituneet. John Steinbeck sai omansa vuonna 1962. Kaliforniassa syntyneen Steinbeckin laajaan kiinnostuspiiriin kuului mm. meribiologia, joka näkyy jo tämän teoksen nimessä. Tätä edellinen kosketus kerman kirjallisuuteen oli, kun hypistelin käsissäni Imre Kertészin Kohtalottomuutta valmiiksi kalustetussa vuokrahuoneistossa, jossa tuli kirjallisuuskin mukana. Teos jäi tuolloin Örkény'in varjoon, mutta ehkä tuohonkin pääsee vielä joskus käsiksi. Tämä Steinbeck kauttakulki minulle työpaikan poistokirjoista ja jatkaa taas kiertoaan jonnekin päin.

36. Pentti Pirhonen: Vaarallista peliä Los Pacosissa (tammikuu 2019). Hämeenlinna: Karisto, 1986. Löytyi kirjaston poistoista pari viikkoa ennen Andalusian-matkaa. Kirjailijan itsensä mukaan kyseessä on matkailuhistoriallinen toimintaromaani. Historiaa siinä kyllä on ja ilmeisesti ihan tosijuttujakin (siis sellaisia tarinoita, jotka eivät ole pelkästään kirjailijan omasta päästä!), mutta myös luvattua matkailuhistoriaa suomalaisten seikkailusta Costa del Solilla 35 vuotta sitten. Olikin virkistävää huomata, että vähintään fiktiivisessä kirjallisuudessa sivistyneemmät suomalaiset ovat auringon ja halvan humalan ohella osanneet hakea kulttuuria ja kokemuksia. Jäljempäähän sitä itsekin luulee tavoittelevansa, mutta loppuviimeksi halpa viini kuitenkin hurmaa helteessä. Kirja etenee legendojen ja Francon-ajan muisteluiden siivittämänä, sillä ilmestymisvuonna tuli Francon valtaannoususta 50 vuotta. Teos ajoi sen asian, mitä varten se yöpöydälle päätyikin - muutamia ideoita käyntikohteista heräsi lukiessa. Noin muutoin kirjana, miten sen nyt kauniisti sanoisi, jos itse kirjoittaisin romaanin niin suunnilleen tämäntasoinen siitä kai tulisi.



37. Thomas Keneally: Schindlerin lista (marraskuu 2018 - maaliskuu 2019). Jyväskylä: Gummerus, viides painos 1994. Schindlerin lista lukeutuu niihin klassikoihin, joista on kuullut niin paljon, että niiden lukemattomuus suorastaan hävettää. Tietysti tähän on myös henkilökohtainen intressi. Puolasta kun on kovaa vauhtia tulossa toinen kotimaa, jonkinlainen kosketus juutalaisvainojen mielettömyyteen on omiaan ymmärtämään puolalaisten mentaliteettia. Israelin lippujakin näkyy siellä täällä. Hyvä romaani, huomaan mieltyneeni teoksiin, joissa fiktio ei pääse valloilleen, sillä totuus on taruakin ihmeellisempää.

Hitaasti tämä lukuharrastus etenee. Tätä vauhtia ehdin eläkkeelle ennen kuin pahvilaatikoihin varastoimani lukujonossa nyt jo olevat kirjat on luettu. Puhumattakaan kirjoista, jotka aion kyllä lukea, mutta ovat vielä metsästämättä!



maanantai 22. lokakuuta 2018

Kesäkauden 2018 lukemistoa



28. Ossi Nyman: Röyhkeys. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2017. (maaliskuu 2018). Ossi Nymanin esikoisteos, joka herätti keskustelua runsaasti ns. aktiivimallin alla ja astuessa voimaan 01.01.2018. Luin kirjan viimeisten työviikkojen ja osin lomaviikkoni aikana ennen työttömäksi jäämistä. Vai pitäisikö sanoa työttömäksi ryhtymistä, sillä kuten Nyman sanoo työssäkävijöistä vain "ei ole työttömiksi". Aivan täysin en Nymanin ideologiasta pääse kiinni, mutta paljon samoja ajatuksia voi löytää. Alussa kerronta on ihailtavan selkeää ja nopealukuista. Loppua kohti, kun romaani alkaa kertoa alkaneista kirjoitusopinnoista, myös sen kokeellisuus tulee ilmi ja ajoittain kerronta menee absurdille tasolle. Päällimmäikseksi ajatukseksi kannet suljettuani jää, miten tämä yhteiskunta tulisi toimeen ilman Nymanin kaltaisia elämäntapatyöttömiä? Täystyöllisyys on utopiaa, joten yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka suostuvat ja pystyvät toimeentulemaan muita paljon vähemmällä. Ympäristökin kiittää. P.S. Teoksen painatuksessa ei ole rasitettu suomalaista työvoimaa: painanut ScandBook, Liettua 2017.

29. Pinja Rosenberg: Mondo-matkaopas - Venetsia Otava, Keuruu, 2. painos 2012. (maalis-toukokuu 2018). Ensimmäinen painos oli vuodelta 2010. Elävästi kerrottu matkaopaskirja, Mondo-sarjaa tulee varmasti luettua jatkossakin ennen reissua. Kirja oli otettu kirpputorin ilmaiskorista ja sille löytyi varsin pian käyttöä.

30. Rob Ullian: Berlitz Venetsia matkaopas (maalis-toukokuu 2018). Helsinki, Tammi, päivitetty laitos 2005, suomennos Meme Saukko, suomennoksen päivitys Saara Toivonen. Painanut Fälth & Hässler, Värnamo 2005. Aavistuksen kuivakas, faktoilla kyllästetty perusmatkaopas, jostain poistokorista löydetty tämäkin. Meni ihan mukavasti Mondon kylkiäisenä faktojen täydentämisessä.

31. Vilmos Kondor: Budapestin varjot (maalis-toukokuu 2018). Helsinki: Tammi, 2012. Suomentanut Tähti Pullinen. Painanut Bookwell, Juva 2012. Budapest noir -sarjan ensimmäinen osa. Neljäs osa löytyi kirjaston uutuuskirjoista, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan sarjan ensimmäisen osan, koska se näkyi olevan kokonaisuudessaan pienessä kirjastossamme. Jos sarja sattuukin miellyttämään (kuten sattui) niin onhan se paljon mukavampi lukea kronologisesti. Vilmos Kondor on unkarilaisten dekkarikirjailijoiden uranuurtaja. Hän kirjoittajaa salanimellä, eikä hänen henkilöllisyydestään ole saatu varmuutta, mutta hänen uskotaan työskentelevän matematiikanopettajana jossain unkarilaisessa pikkukylässä. Vilmos Kondorin viisiosainen Budapest noir – sarja kuvaa 1930-1940 -lukujen Budapestiä ja sarjan avaava Budapestin varjot suomennettiin vuonna 2012. Aiemmin sarja on myyty esimerkiksi Saksaan, Italiaan ja Yhdysvaltoihin. Budapestin varjot sijoittuu natsivallan nousun aikaan, vuoden 1936 Budapestiin. Samaan aikaan kun pääministerin hautajaisia valmistellaan, laitakaupungilta löytyy ilotytön ruumis. Tapaus ei kiinnosta ketään muita, paitsi rikosreportteri Zsigmond Gordonia. Tutkimusten edetessä Gordonia kummastuttaa, miksi hyvän juutalaisperheen tyttö päätyi kadulle, miksi poliisi ei ole kiinnostunut tapauksesta ja miksi Gordonin poliisiystävän pöytälaatikosta löytyy murhatun tytön kuva. Dekkari kuvaa Budapestin hämäriä puolia ja tarinan edetessä Gordonin henkikään ei ole enää paljon arvoinen.

32. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 1 (kesäkuu 2018). Porvoo: WSOY, 1976. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Bulgakov (1891-1940) nousi 1920-luvulla humoristin ja satiirikon maineeseen, mutta joutui hankaluksiin stalinistmin kaudella. Tämä hänen pääteoksensa, alkuperäiseltä nimeltään Master i Margarita (1928-1940) ilmestyi Moskva-lehdessä vasta vuosina 1966-67, silloinkin lyhennettynä laitoksena. Alkuperäinen käsikirjoitus löysi kuitenkin tiensä maailmalle ja on mm. suomenkielisen käännöksen pohjana. Tässä versiossa Neuvostoliitossa sensuroinut kohdat on merkitty kursiivilla ja niissä sivutaan mm. mustia autoja, joiden mukaan lähteneet ihmiset katosivat mystisesti. Romaanissa on kolme sisäkkäistä, toisiinsa punoutuvaa kertomusta: Pimeyden ruhtinaan vierailu 1930-luvun Moskovassa saksalaiseen professoriin henkilöityneenä, vaikeuksiin joutuneen neuvostokirjailijan ja hänen rakastajattarensa lyyrinen rakkaustarina, ja Pontius Pilatuksen ja Jeesuksen välienselvittely 2000 vuoden takaisessa Jerusalemissa. Orastava kiinnostus poistokoreista haalittuun itäkirjallisuuteen on hyvä aloittaa tällaisella klassikolla. Alkuperäinen taskukirja näkyy hintalapun mukaan maksaneen 10 markkaa, vuoden 2018 rahan arvoon muutettuna €7.25.

33. 
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 2 (heinäkuu 2018). Porvoo: WSOY, 1976. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Edellisen pokkarin jatko-osa.

34. Kari Hotakainen: Klassikko (syys-lokakuu 2018). Helsinki: WSOY, 1997. Painopaikka Viborg, Tanska. Lakonista ilmaisua. Keskikohdilta notkuva. Tuotiin työpaikalla käteen periaatteella "jokaisen Alfa Romeon omistajan pitää lukea tämä". Lukemattomat, ja nyt luetut kirjoitusvirheet häiritsivät kokemusta. Klassikko jättää alkuunsa lukijalle paljon pohdittavaa sen suhteen, mikä osa tarinasta on totta, ja lopulta vesittää tuon tunteen väittämällä, että kaikki edellä kerrottu on keksittyä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Raparperi-jauhelihapata iranilaisittain



4 annosta

valmistusaika 65 min

500 g raparperia

2 sipulia

200 g jauhelihaa

öljyä

2 nippua persiljaa

2 rkl kuivattua minttua

suolaa ja pippuria oman maun mukaan


Pese raparperit ja kuori ne vetämällä kevyesti irti ohut päällimmäinen kerros.

Leikkaa varret noin sentin kokoisiksi paloiksi.

Hienonna sipuli. Laita pataan hieman öljyä ja ruskista siinä sipuli ja jauheliha.

Lisää joukkoon 5 dl kiehuvaa vettä ja anna hautua, kunnes liha on keittynyt. Siirrä syrjään.


Ota toinen pannu ja paista persiljaa ja minttua hetki öljyssä. Lisää yrttiseos lihan joukkoon ja hauduta miedolla lämmöllä noin puoli tuntia.

Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää pataan raparperi ja hauduta vielä 15 minuuttia. Tarjoa riisin kera.


Perinteisen "teetkö sitä ja tätä väärin" klikkiotsikon myötä avautui ihan mielenkiintoinen artikkeli iranilaisen keittiön herkkuun, raparperiin, ja sen vaikeaan saatavuuteen Iranissa. Olenkin aina miettinyt, mitä tuosta puutarhassa kasvavasta puskasta voisi tehdä, koska makean kanssa se ei oikein maistu. Koska persiljakin kasvaa vieressä ja kaapin perukoilta löytyi myös vanha purkki kuivattua minttua, lienee omilta mailta sekin, alkoivat ainekset olla koossa. Hesarin juttu on julkaistu jo toukokuun alussa, joten raparperinvarsien vahvistuessa oli aikaa odottaa tarjousjauhelihan ja vapaapäivän osumista samaan kohtaan.


Sika-nautaa oli tarjouspaketissa 400 g, jota kohti olisi pitänyt pilkkoa siis 1 kg raparperia. Alle puoli kiloa kuorittuani keko oli jo sen verran runsaan oloinen, että loput varret saivat mennä kylmäkaappiin muuta mahdollista käyttöä varten. Yrttejä en kuullottanut vaan tiskin säästämiseksi lisäsin öljytilkan kanssa suoraan lihan sekaan. Raparperit heitin sekaan jo 15-20 minuutin kuluttua ja ne pehmenivät reilussa vartissa lähes soseeksi. Mielenkiintoinen makuelämys riisin ja vaalean leivän kera, palanpainikkeeksi sopii iranilaiseen tapaan musta tee.

Tällä lihaisammalla suhteella aikaan saatiin 3 annosta.

Kustannukset: alle €1.00/annos.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Nalewka swierkowa

Nalewka on perinteinen puolalainen väkevä, yleensä tilavuusprosentiltaan 40-45, joskin joskus jopa 75-volttinen juoma. Nalewka valmistetaan infuusiomenetelmällä tai maseroimalla (liottaen uuttamalla) raaka-aineita alkoholissa, yleensä vodkassa tai vastaavissa väkevissä juomissa. Raaka-aineina voidaan käyttää hedelmiä, yrttejä, mausteita, juuria, sokeria ja hunajaa. Tavallisista likööreistä poiketen nalewkaa yleensä ikäännytetään. Koska nalewka valmistetaan pikemminkin infuusiomenetelmällä, kuin tislaamalla, se on yleensä värillistä ja jossain määrin läpinäkymätöntä. Maultaan nalewka muistuttaa hedelmäliköörejä (esim. schnapps tai eau-de-vie) mutta se on yleensä makeampaa ja siitä puuttuu vahva alkoholin maku (lähde: englanninkielinen Wikipedia, käännös: kieliasiantuntijana esiintyvä humanistinretku). 

Nalewka ylipäänsä tuli puheeksi puolalaissyntyisen paremman puoliskoni kanssa, kun levitimme lettujen päälle kuusenkerkkäsiirappia kaupasta ostetun vaahterasiirapin loputtua. Kuusenkerkkä onkin yksi tyypillinen nalewkan raaka-aine, mutta myös männyn vuosikasvuista voinee kokeilla.

Reseptejä kuusenkerkkänalewkalle löytyy useitakin (puolaksi). Tässä kaksi suomennettua versiota:

Nalewka swierkowa na wódce

0.5 litraa vodkaa
200-250 g nuoria neulasia ja kerkkiä
2 lasillista (siis n. 4 dl?) sokeria
0,5 lasillista vettä

Kuumenna vesi ja liota sokeri siihen. Laita vesi lasipurkkiin ja lisää kuusi huuhdeltuna. Lopuksi lisää vodka. Pidä 3kk pimeässä varmistaen että sokeri sulaa. Siivilöi ja pullota.

Swierkówka

250 g kerkkiä
0,5 kg sokeria
0,3 dl väkevää alkomahoolia
0,2 dl vettä

Laita kerkät lasipurkkiin sokerin kanssa. Pidä purkkia 3-4 viikkoa pimeässä kunnes sokeri on sulanut. Siivilöi ja yhdistä muodostunut siirappimainen neste lämpimään (keitettyyn ja jäähtyneeseen) veteen. Sitten siirapin ja veden seos pullotetaan ja laitetaan viileään pimeään paikkaan. Kerkkien päälle laitetaan vodka ja jätetään kuukaudeksi. Siivilöi ja yhdistä vodka ja siirappimainen neste, pullota ja anna maun kehittyä 6kk. 

20.5.2018

Tänä vuonna ei siis tule luumuviinaa eikä karviaislikööriä vaan (toivottavasti) nalewkaa. Ohjeista päätin yrittää jäljempää, koska pidempi prosessi yleensä vaikuttaa makuun positiivisesti, tosin en mitenkään orjallisesti sitäkään ohjetta seuraten. Sokeria käytin vähän enemmän, koska kerkät eivät tuntuneet peittyvän kunnolla, sillä seurauksella ettei kaikki sulanutkaan ensimmäisessä vaiheessa. Kerkistä täytyisi siis ensin saada aikaiseksi siirappi sokerin kanssa lasipurkissa (ohjeesta riippuen tässä menee 3-7 viikkoa) joka sitten sotketaan pohja-aineeseen veden kanssa. Joissain ohjeissa oli mainittu, että sokerina olisi hyvä käyttää sekä valkoista, että ruskeaa sokeria. Koska jäljempää ei tietenkään just nyt ollut, laitoin sekaan vähän fariinisokeria.



Huuhtelin kerkät, kuivasin puolihuolimattomasti ne mitkä muistin, lisäsin purkkin vuoron perään kerkkiä, vuoroin sokeria ja pistin purkin pikkueteiseen vanhaan kylmälaukkuun (pimeyden vuoksi). Tärkeää on että pohjalle ja päälle jää kerros sokeria. Vodka meni vielä takaisin kirjahyllyn kaappiin.


30.5.2018 


Kymmenen päivän jälkeen neste oli periaatteessa jo muodostunut. En olisi ikinä uskonut että siirappia irtoaa noin valtavasti ja näin pian. Kymmeneen päivään en ole purkkia pimeästä muistanut esiin ottaa. On tuo sokeri vaan ihmeaine "käyttämiseen". Pari vuotta sitten luumuviina onnistui kyllä yli odotusten, vaikka itse sanonkin. Luumuista tuli ihan rusinoita ja neste jäi niistä lasipurkin pohjalle. Annan olla vielä ohjeen mukaan pari viikkoa.


1.6.2018-14.6.2018

Otin purkin pari kertaa päivänvaloon ja ravistin voimakkaasti niin että kerrokset menivät kunnolla sekaisin. Kyllä ne siitä taas asettuivat järjestykseen. Löytämissäni swierkowa-ohjeissa tätä ei mainittu, mutta männyn vuosikasvuista tehtävässä versiossa ravistelua suositeltiin.

15.6.2018

Nyt jo 3,5 viikkoa sokerin kanssa reagoineet kerkät ovat muodostaneet siirappimaista nestettä ehkä aavistuksen lisää. Viisaammilta opin tänään, että hienompi nimi sille on osmoosi. Tässä vaiheessa kerkät laitetaan vodkaan kuukaudeksi ja "siirappia" ohennetaan lämpimään veteen (ilmeisesti tarkoituksena saada loppukin sokeri liukenemaan). Virheellisesti olen aiemmin suomentanut nesteen siirapiksi, mutta kyllä se tuntuu aika juoksevalta ja helpolta valuttaa. Siivilöidäkin olisi siis voinut mutta tiskiä vältellen lusikoin kerkät nestettä valutellen toiseen purkkiin ja päälle reilu 3 dl Riian kentältä varastoon jemmattua pohja-ainetta. Toiseen purkkiin lisättiin tässä vaiheessa rapia 2 dl lämmintä vettä johon loppu sokeri melkein sulikin. Ohjeen mukaan sokerin olisi pitänyt sulaa jo, joten sitä voinee käyttää ihan ohjeen mukaisen määränkin vaikkeivat kerkät kunnolla peittyisikään. Sulamatonta sokeria piti nimittäin lusikoida teekupin pohjalle. Kuusenkerkkähän sopii hyvin myös teehen makua antamaan. Kuukauden päästä jatkuu taas, kun kerkät siivilöidään pois ja ohennettu siirappi lisätään vodkan sekaan ja pullotetaan puoleksi vuodeksi kehittymään.






15.7.2018


Päivitetään kuukauden päästä lisää, jos vielä muistan blogin silloin... Lopputuotteesta tuskin tulee yhtä väkevää kuin Wikipedian mukaan sanotaan. Moskovskayakaan ei ole kuin 40-prosenttista ja sehän laimenee tuosta vielä kovasti...


Linnut #29-32 vihervarpunen, kurki, haarapääsky ja naakka

Puoli kuuta peipposesta.. Peipposten lisäksi huhtikuun 10. päivänä ruokintapisteellä näkyi ensimmäistä kertaa vihervarpunen carduelis spinus.

Käki aloitti kukkumisen jo 5.5. ja on sitä jatkanut ahkerasti päivittäin ainakin kesäkuun puolen välin paikkeille asti. Kurki grus grus puolestaan on nähty uutena lajina lentävän dachan yli 7.5. Kurkilintuja on tietysti useita lajeja, mutta esiintymisalueensa perusteella muut kurkilinnut on pois rajattavissa. Muista lajeista lähin erehtymisen vaara olisi harmaahaikaran kanssa, mutta kurki lensi kaula ojennettuna, toisin kuin harmaahaikaran sanotaan tekevän. Kalalokkien pesintää on ilo seurata rannassa toukokuun puolen välin paikkeilla.

Pari haarapääskyä hirundo rustica tuli istumaan ja puhdistautumaan dachan edustan sähkölinjalle toukokuun 28. päivänä. Parvekkeelta oli helppo ihailla tuntomerkkejä, punaista kaulanseutua ja otsaa, sekä pitkää pyrstösulkaparia. Ruostepääskylläkin on huomattavan pitkä pyrstö, mutta sen yläperässä on paljon valkoista. Siipiään nostelevan selin olevan haarapääskyn yläperässä oli vain heikkoja valkoisia laikkuja siipien alla värityksen ollessa muuten lähes musta.

Talitiaiset ovat jo pesäpöntön etsinnästä luopuneet, mutta tilalle ovat tulleet reiän suuta tarkastelemaan sinitiaiset ja perässä tietysti kirjosiepot härnäämään. Rastaat (mm. mustarastas ja räkättirastas) ovat valloittaneet toukokuisen puutarhan lurituksillaan. Tietysti tunnistamattomiakin lajeja jää aina, mutta taitojen karttuessa dachalla tunnistettujen lintulajien määrä kasvaa hitaasti mutta hyvin epävarmasti.


Uutisten mukaan Keuruulla kuluneiden 30 vrk sademäärä on ollut vain 1.6mm, eikä sadetta ole täälläkään taidettu sen enempää saada. Kuivuuden takia linnut ovatkin hakeutuneet juomaan ja peseytymään läheiselle ojalle, joka on ollut hyvä paikka seurata mm. haarapääskyjen touhuja koivunrunkoja pätkiessä ja kärrätessä.


Kesäkuun pesäpaikoista mainittakoon ylimmän tiilirivin rapistuneista rappauksista löytynyt kolo, josta pesäpöntöt hylännyt talitiainen pääsi ahtautumaan seinän sisälle pesimään! Poikasten sirkutus ja ruokinta vasta paljasti pesän sijainnin, vaikka pesänrakennusvaiheen trafiikki talon kulmalle olikin pistetty merkille. Räkättirastas on löytänyt paikkansa toiselta puolelta tieltä koivun tukevasta oksanhaarasta. Uutena lajina #32 naakka corvus monedula näkyi ihmettelemässä tietyömaan pohjaa 6.6.2018. Naakat ovat tehneet invaasion jo hyvän aikaa sitten kylän keskustaan, mutta vasta nyt ensimmäinen yksilö on eksynyt tänne. Pää oli sinisen silmän etupuolelta musta ja niska ja kaulavarsi vaaleamman harmaa, lisäksi kaulassa erottui selvä vaaleampi rantu, jota ei ilmeisesti kaikilla yksilöillä olekaan.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Helsinki

Tällä kertaa sunnuntaibrunssilla olin Helsingissä. Aivan aluksi on syytä muistuttaa mahdollisia lukijoita, että näiden matkakertomusten syvin syntysyy on (julkisten) päiväkirjamerkintöjen tekeminen, jotta yllekirjoittanut muistaisi vielä kolmen vuoden kuluttuakin, miksi, mitä ja milloin. Se tuntuu olevan kriittinen raja, jota vanhemmista matkoista muistikuvat ovat enää hyvin ohuet ja toisiinsa sekoittuneet.

Blogin toisena matkailuaiheisena postauksena Helsinki on kaikessa epäeksoottisuudessaan hulvaton, mutta työmatka sattui nyt kohdentumaan nykyiseen pääkaupunkiimme. Kuitenkin siinä on tiettyä eleganssia hakea jäälatte manskun toiselta puolelta ja palata nauttimaan sitä kattohuoneistoon. Saman kokemuksen voi saada vain jossain hansakaupungissa, eikä edes pienemmissä niissä. Hektisyydessään ja pohjoismaisessa tehokkuudessaan Helsinki on monen eurooppalaisen pääkaupungin rinnalla omaa luokkaansa. Sen kaduilla dallaillessa korvien välissä alkaa alituiseen soimaan

...kaikilla on kiire ei minnekkään

Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo...



Helsingissä oli mukava pendelöidä alkuperäisestä pääkaupungista käsin ja Turussa asumisen vuosina sitä ahkerasti harrastinkin. Ennen dachalle muuttoa ehdin olla hetken aikaa kirjoillakin tuossa väliaikaisessa pääkaupungissa. Vielä pari vuotta sitten lauantaiset päiväkäynnit olivat mahdollisia täältä hyttysvyöhykkeeltäkin käsin. Lähtemällä kello 6.50 bussilla ehti Helsinkiin puolilta päivin ja kello viiden bussilla ehti takaisin vaihtamalla Jyväskylässä vielä illan viimeiseen. Nyt tuota aamun ensimmäistä ja illan viimeistä ei ole enää pariin vuoteen ollut, joten reissut venähtävät väkisin yön yli. Reittipakettien avaaminen vapaalle kilpailulle on johtanut siihen, että julkisilla pääsee kunnolla enää suuren kaupungin ytimestä toiseen ja keskisuuret kaupungitkin jäävät eristyksiin, koska kannattamattomia maaseutuvuoroja ei ole pakko ajaa saadakseen käärittyä voitot pikavuoroista.

Periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta oli pakko valita Onnibus aikataulujen sopivuuden vuoksi. Viereiseen paikkaan istahti sotkamolainen, mutta jämsäläissyntyinen terveydenhoitaja matkalla Lohjan kautta Pärnuun. Detaljirikkaasta kuvauksestakin voi päätellä, ettei meille juuri hiljaista hetkeä tullut. Onneksi eestiläisrouvatkin papattivat yhtä penkkiriviä taaempana. Viikkiin saavuttiin aikataulun mukaan 13.40 ja sain sieltä onneksi kollegalta kyydin Munkkivuoreen, johon saavuimme jo 8 minuuttia ennen kokouksen alkua. Viikistä on kyllä suora bussiyhteyskin Munkkivuoreen, mutta kävelymatkoineen tuohon tuhrautui viime vuonna kokonainen tunti ja kokous kerennyt jo alkaa. 

Pikku Ranska kutsuu itseään ranskalaiseksi ravintolaksi, mutta sen menu koostuu pikemminkin kunnollisesta täyttävästä kotiruoasta, kuin stereotyyppisistä ruikkauksista pitkin lautasten reunoja ja pienistä kökkösistä keskellä. Annosten koko ja buffetin hinta 9.50€ ovat hyvin suhteessa toisiinsa eivätkä à la carten 18 euron hinnatkaan konkurssiin vie. Tällä kertaa buffasta löytyi kampelaa.

Assan baarihan on aina varma valinta missä päin maailmaa hyvänsä. Tuopillisen nauttimiseen mainiosti sopiva Pullman löytyy rautatieaseman toisesta kerroksesta, ja monille se oli ensimmäinen käynti ko. paikassa. Union jackit tervehtivät ovella ja brittihenkisyys jatkui sisällä. Paikan huonona puolena olivat alakerran maksulliset saniteettitilat, joissa assan tapaan seikkali tietysti myös nistejä.

Illan safkat sai Sky Expressistä, litran tuoppi maksaa Helsingin hinnoiksi hyvinkin kohtuulliset 13€ ja kaupan päälle voi valita listalta päivän pizzan. Virvoitusjuomalla samanlaisesta setistä köyhtyy 7 euron verran. Pizzat ehdittiin vetämään naamaan taksialan uusista tuulista keskustellessa juuri sopivasti ennen sulkemisaikaa (puolta yötä) ja siitä oli mukava kiivetä kämpille koisimaan.

Paluumatka sujui yhtä mutkattomasti Onnibussilla, joka on Polskibusin täydellinen look-a-like kyljen fonttia myöten ja konseptina kieltämättä varsin toimiva. Dachalle pääsin sunnuntain ensimmäisellä (ja toiseksi viimeisellä) bussilla, jossa vaihdoimme tietoja kunnanvaltuuston puheenjohtajan kanssa. Taas tuli opittua paljon uutta ja hyödyllistä päivänpolttavista aiheista.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Puulämmitys on ekologisin lämmön lähde


Näin ankaran pakkastalven jälkeen puulämmitys on ollut taas hieman tapetilla. Jotkut soimaavat aivan suotta puulämmitystä ja sen kuviteltuja hiilidioksidipäästölisäyksiä, vaikka se onkin yksi puhtaimmista tavoista tuottaa lämpöenergiaa. Uskaltaisin väittää, että käsityönä toteutettuna jopa puhtain ja sitä mieltä uskoakseni on Osmo Peräläkin.

Osmo Perälä, puuveneenveistokoulutuksen saanut autoinsinööri, joka on tehnyt työuransa ammattikoulun opettajana, on perillä ilmastonmuutoksesta ja ilmaston lämpiämisen uhasta. Teoksessaan Puulämmittäjän käsikirja Perälä puolustaa puun käyttöä lämmitykseen kestävän kehityksen näkökulmasta. Puuta poltettaessa vapautuu kyllä hiilidioksidia, mutta se on sitä samaa, jonka puu on kasvuaikanaan sitonut ja joka sitoutuu takaisin luonnon kiertokulkuun metsien kasvaessa. Maailman hiilidioksidinielun säilyminen edellyttää tosin metsien taitavaa hoitamista.


En ole tuota kirjaa lukenut, mutta olen tullut mietinnöissäni vielä maanläheisempään lopputulemaan. Koska poltan pääosin vain roskapuuta, tuolloin hiilidioksidia ei ymmärtääkseni edes vapaudu yhtään sen enempää kuin jätteenä poltettaessa tai puun jäädessä lahoamaan, (ts. hitaasti palamaan) metsään. Hiilidioksidi vapautuu korkeintaan nopeammin kuin lahoamisessa vapautuva. Roskapuulla tarkoitan siis oman metsän myrskytuhoja, tuulenkaatoja, pystyynkuolleita, lumen painosta vaurioituneita tai muuten sairaita puita ja läheisille kunnan maille harvennushakkuiden jäljiltä jääneitä rankoja ja latvoja, puutarhajätettä kuten vahvoja oksia, laudankappaleita ym. Pienistä puroista (ja pienestä takametsästä) syntyy tässäkin asiassa paljon. 2000-luvun alussa jonkin verran tarvittiin vielä ostopuuta, mutta viimeiset kymmenkunta vuotta käytännössä kaikki tarvittava puu on syntynyt omasta takaa ja etupäässä roskapuusta. Yhdeksi talveksi täytyi ostaa vähän koivua lisäpuuksi, mutta se ei ollut mitenkään välttämätöntä.

Ja ennen kuin kukaan ehtii argumentoimaan metsien ravinnekadolla, poltosta syntyvä tuhka palautetaan tietysti jäteastian sijaan metsiin ripottaen takaisin ravinnekiertoon. Yleensä tämän jälkeen keskusteluntynkä puulämmityksen pahuudesta onkin päättynyt. Lienen toivottoman itsepäinen tapaus.


Puulla ja puulla on tietysti olevinaan eroja ja lämmittäjiä on yhtä montaa sorttia. Joku huolii vain koivupuuta, toinen taas kelpuuttaa eurolavatkin. Joutunen myöntämään, että kuulun jäljempään ekologisesti ajattelevaan ryhmään. Roskakatokseen kannetut kuormalavatkin päätyvät jokatapauksessa polttoon (ellen sitten keksi niille muuta hyötykäyttöä ne pelastettuani).

Mitä sitten on hyvä polttopuu? Maisemallisesti arvokkaita koivikoita kaadetaan ihan suotta polttopuuksi, sillä lämpöarvoltaan koivu ei ole mitenkään yliverto. Puukilosta irti saatava lämpöenergian määrä on suurinpiirtein vakio (n. 4 kWh) lajista riippumatta, mutta puun ominaispaino taas vaihtelee lajikohtaisesti. Koivu on tiheämpää, eli halko painaa enemmän ja sitä kautta koivumotista saa enemmän lämpöä irti. Kuusen ominaispaino on noin 370 kg/m3 ja koivun taas noin 540 kg/m3. Kuutiometri (l. motti) koivua tuottaa lähes 1,5-kertaisen määrän lämpöä kuusimottiin nähden. Tämä näkyy yleensä ostopuun hinnassakin. 


Ylläolevassa taulukossa näkyvät yleisimmät dachan ympäristöstäkin löytyvät puulajit. Jos katsotaan laajemmin, selviää ettei koivu olekaan Euroopan mitassa mikään huippuluokan lämmönsitouttaja. 


Kääntäen, jotta saataisiin sama lämpömäärä, harvaa mäntypuuta joutuu pienimään enemmän joten sopivaa varastotilaa ja ruista ranteeseenhan se vaatii. 



Eikö puulämmitys ole siis työlästä? Jos sahaamisen, halkomisen ja pilkkomisen ottaa salitreenin kannalta, sen pitäisi olla jopa trendikästä. Tähän päivään mennessä en ole vielä moottorisahaa tarvinnut halkomakoneesta puhumattakaan. "Salille" on helppo mennä kun pendelöintimatka on muutaman kymmenen metriä, kausikortti ei kavenna rintataskua ja hommaa voi edistää vaikka vartin verran kerrallaan muiden töiden välissä.


Jos lämmöntuotannon lisäksi käyttää energian vielä hyödyksi ruoan valmistamiseen, säästyy lieden, kahvinkeittimen tai mikroaaltouunin vaatima sähkönkulutuskin. Keitto ja mutteripannukahvi kiehuu puuhellalla nopeasti ja grilliparila lämpiää nopeasti kuivavilla vaahteran vuosikasvuilla todella kuumaksi.

Talven pimeinä iltoina...

35.  John Steinbeck:   Helmi (loka-marraskuu 2018).   Helsinki: Tammi, kymmenes painos 1967, KK:n kirjapaino . Suomentanut Alex Matson. Am...