Arabiemiraatit, Madha ja Oman

Vaikka kauan vannotin että Eurooppa on oma kotimaanosani, noin kolmenkymmenen vieraillun Euroopan maan jälkeen sen ulkopuoliset maanosat ovat alkaneet kiinnostaa. Lyhimmillään matka "eksotiikkaan" kestää suorilla lennoilla vain kuutisen tuntia, ja lentoja Dubaihin saa pitkälti alle 200€ "kipurajan" - molemmat vaikuttivat olennaiset tämän kohteen valintaan. Lisäksi reissukaveria erityisesti kiehtovaan arabikulttuuriin tutustuminen alkaa kivuttomimmin varmasti näistä länsimaisemmista arabimaista - ja minähän olen aina valmis lähtemään lähes mihin tahansa, jos joku sitä rohkenee ehdottaa. Koska UAE:sta ja Omanista on jonkin verran kyselty, tämä reissuraportti saa kunnian olla sarjan ensimmäinen - jatkoa toivottavasti seuraa. Vanhojakin saatan ties vaikka muistella.  Tarkoitus ei ole kirjoittaa kattavaa survival-opusta, vaan enemmänkin reissumerkintöjä omien muistikuvien tueksi. Toivottavasti onnistumme samalla tuomaan esiin sellaisia asioita, mitä painetuista matkaoppaista ei löydy.

Dubai

Öljyvaroilla 50 vuodessa rikastuneeseen Arabiemiraatteihin on taidettu rakentaa beduiinitelttojen tilalle kansainvälisiä lentokenttiä jo jokaiseen emiraattiin. Parhaat yhteydet Suomesta ovat Abu Dhabiin ja Dubaihin. Molempiin löytyy edullisia lentoja. Koska kaverini oli jo käynyt Abu Dhabissa, valitsimme siis Dubain. Dubaita halkoo creek ja sen voi ylittää paitsi ajamalla maksullista siltaa pitkin, myös abralla, eli iänkaiken vanhalla joukkoliikennepuuveneellä. Koska maa on rakennettu käytännössä 1960-luvun jälkeen, old towneja ei tarvitse etsiä - eikä museoitakaan juuri ole. Mielenkiintoisimmiksi nähtävyyksiksi valitsimme ostosalueet, siis kulta- ja maustesoukin.  Jälkimmäisen päällekäyvät myyjät kannattaa ignoorata ensi tilassa - samaa laatua saa kyllä halvemmallakin ns. "one dollar shopeista" jos niitä vaan osuu ajoreitin varrelle. Kultasoukistakin olisi saanut rantarolexeja riittämiin, mutta siellä on kuitenkin asiallisia kivijalkaliikkeitä joista voi hankkia kultaa maailmanmarkkinahintaan nähden varsin edullisesti. Normaaliin kaupankäyntitapaan kuuluu tietysti tinkiminen, eikä ensimmäisestä liikkeestä koskaan saa parasta hintaa.

Vaikken ostoskeskusihmisiä olekaan, Dubai Mall tarkistettiin ja todettiin että metrolta sai jaloitella useamman kilometrin yhdyskäytävää ennen kuin oltiin edes ostarin ovella. Oli se siis iso. Vieressä töröttävään, emiraattien välisen kilpakorkeusrakentamisen seurauksena pystytettyyn maailman korkeimpaan rakennukseen Bur Khalifaan olisi päässyt "edullisesti" varaamalla liput muutama päivä ennakkoon. Ovelta lippu on luokkaa satasia. Dubaissa on varsin mutkatonta olla ja mennä, julkista liikennettä on abroja lukuunottamatta vähän ja jalankulkijoita on huomioitu huonosti, joten taksin käyttöä on vaikea välttää - onneksi ne ovat varsin edullisia. Huonoimpana puolena oli kunnollisen ruoan löytyminen (mikäli ei satu rakastamaan intialaista yli kaiken). Maassa, jossa oma kansa (n. 10%) hoitaa lähinnä johtoportaan tehtävät, ja suorittavat työt ovat Intian niemimaalta tulevan vierastyövoiman (n. 90%) varassa, arabiruokaa on jokseenkin hankala löytää. Sama ongelma jatkui myöhemmin muissakin emiraateissa. Mainittakoon vielä tässä yhteydessä, että intialaisten virta ei tyrehdy, sillä ulkomailla työskentely on varsin tavallista intialaisille poikamiehille, jotka varallisuutta kasattuaan palaavat sitten kotimaahan, perustavat perheen ja rakentavat talon. Yhden kokonaisen päivän ja kahden yön kaupunkiin tutustumisen jälkeen haimme lentokentältä vuokra-auton ja emiraattipisteiden keruu pääsi käyntiin.

Sharjah

Muslimimaassa alkoholipolitiikka on tietysti tiukkaa, mutta sekin on emiraattikohtaista. Vaikka muista emiraateista voi hotellien bistroista rosélasillisen löytääkin, Sharjahista ei sitäkään. Pelkkä hallussapitokin on vakava rikos - tosin pykälän rikkominen on hankalaa, koska alkoholia on mahdoton ostaa ulos mistään. Sharjah oli kiertomatkamme toinen käyty emiraatti ja vertailukohdan ollessa tähän mennessä ainoastaan Dubai - huomattavasti vähemmän prameileva.

Sharjahin emiraatissa nukuttiin myöhemmin myös reissun neljäs yö Khor Fakkanissa. Venäläisten tupaten täyttämästä hotellista myöhään saapuneet matkalaiset saivat upgreidin sviittiin, jonka ikkunasta laskimme samanaikaisesti n. 27 öljytankkeria kauempana avomerellä. Aina kun yksi katosi näkyvistä, seuraava jo ilmaantui.

Ajman

Ajman on emiraateista pienin, rannikkoa sillä on vain parin kilometrin verran ja Ajman onkin nopeasti läpiajettu - jopa ohitettu jos ei pysy hereillä. Emiraattien vaihtumista ei ole merkitty näkyvästi teiden varsille, mutta gps:stähän rajat näkyvät. Sekä Sharjahissa että Ajmanissa tehtiin pieni kävely ja Ajmanissa syötiin retken ehkä huonoimmat ruoat, vaikka paikka ei intialainen ollutkaan. Sekä Sharjah että Ajman ovat Dubain työssäkäyntialuetta. 

Umm al-Quwayn

Umm al-Quwaynin ensivaikutelma oli sen verran vaatimaton, ettemme viitsineet koukata enää varsinaisen keskustan kautta, vaan painoimme rantatietä Ras al-Khaimahin yöpaikkaa kohti. Koko emiraatti kun tuntui olevan täynnä yksikerroksista intialaisliikettä - kokemus tietysti sekin. Käynti tässä emiraatissa jäi lyhyeen jaloitteluun ja tupakkataukoon

Ras al-Khaimah

Ras al-Khaimahiin saavuimme myöhään illalla. UAE:sta on vaikea löytää huonoa majoitusta - kalliimpi on luksusta ja halvempikin hyvää. Kolmannen yön majapaikkamme Tulip Inn oli varmaan reissun "huonoin" hotelli vastaten Cumulus-tasoa. Jonkin verran se oli saanut moitteita hiukan ruskeasta vedestä joissain huoneissa, mutta kun muutaman litran laski niin vesi kirkastui ja aivan hyvin sopi suihkutteluun. Lähdimme ajamaan seuraavana aamuna Dhayahin linnoitukselle ja päivänvalossa näkikin maiseman muuttuneen tiheästä tasamaasta vuoristoiseksi. Saapumisen Emiraattien Kajaaniin huomasi myös siitä, että miljoonakaupunki Dubain jouhevasti etenevä liikenne oli muuttunut köröttelyksi ja autoja alkoi tulla tasaiseen tahtiin "perävalot edellä vastaan". Kaverin kanssa haeskeltiin Dhayah Fortilta tuloksetta geokätköä - minulle vieras harrastus, mutta se näyttää vievän näkemisen arvoisiin paikkoihin. Ras al-Khaimahissa on Dubaissa asuvan kaverini mukaan lähinnä kiipeilypaikkoja joten se sopinee aktiivilomailijan kohteeksi. Tämän kerran aktiivilomailuksi riitti kiipeäminen linnoitukselle ja näkemisen arvoinen oli myös "Westend" - varakkaamman väen näyttävät omakotitalot linnoitukselle johtavat tien varressa. Olimme jo aivan lähellä Omanille kuuluvan Musandamin rajaa, mutta emme kokeilleet rajanylitystä koska ylityksen onnistumisesta ei ollut varmaa tietoa ja kartalla mutkaisen oloinen tie Khasabin kaupunkiin ja takaisin olisi tuonut 150 ajokilometriä tälle päivälle lisää. Toinen käväisty paikka oli Al Jazirah Al Hamran hylätty kalastajakylä hieman takaisin Dubaihin päin. Kylä oli rakennettu joskus 1960-luvun aikana korallitiilistä ja on autioituneena elävä muistomerkki kalastuselinkeinon kannattamattomuudesta öljynjalostuksen rinnalla. Jotkut tosin väittävät kylässä kummittelevan, mutta ensinmainittu syy on ehkä se rationaalisempi tässäkin tapauksessa. Ras al-Khaimahin alueita löytyy tilkkutäkistä lisää läheltä varsinaisen Omanin rajaa. 

Fujairah

Fujairah oli seuraava vierailtu emiraatti. Ajomatka RAK:sta itärannikolle sujui hyvää pääosin nelikaistaista vuoristotietä, jonka rakentamiseen tunneleineen oli palanut rahaa.  Maisemien lisäksi liikennemääristä saattoi löytää hyvällä tahdolla samankaltaisuutta Tunturi-Lapin kanssa. Toisella kaistalla oli kuitenkin käyttöä sheikkien urheiluautoille joka kerta kun lussu vuokra-Yaris alkoi tukehtua mäkiin. Kaksikaistaisia maantieosuuksia ei koko valtiosta monesta paikkaa löytynytkään. Tien päässä Intian valtameren rannikolla ensimmäinen isompi paikka oli Dibba. Mentaliteetillä "tätähän saattaa joskus vaikka tarvita" hamstraamani matkakirja vuodelta 1994 tulikin tämän reissun myötä varsin pian tarpeeseen. Kirjan nimeä Dubaista Dibbaan ei sen paremmin selitetty, mutta näin jälkikäteen ajateltua Dibba olikin melkoinen anti-Dubai. Kaupungista ei löytynyt oikein mitään matkailullista nähtävää saati luksusta - positiivisesti asian kääntäen Dibba sopii hyvin autenttisempaan elämänmenoon tutustumiseen liian turismin häiritsemättä. Dibban kaupunkialue jatkuu Musandamin puolella, mutta rajan ylitys ei kohtuu varmojen tietojen mukaan onnistu ilman hotellivarausta sillä puolella, emmekä kokeilleet. Dibbasta löytyi kuitenkin tokmannitason rihkamakauppa pakollisten kitchimatkamuistojen hankkimiseen ja autenttinen arabiravintola, jonne löysimme paikallisten suosituksella. Farmaseutit olivat intialaisia, mutta apteekkari vaikutti arabilta ja hymähti kysyttyään "what do you want to eat". Meistä "not Indian" ei ollut ollenkaan huvittava vastaus. Dibbasta ajettiin yöksi Khor Fakkaniin, joka tilkkutäkkikartalla sijoittuu jälleen Sharjahin itäisiin osiin.

Fujairahin emiraattiin palattiin jälleen viidenneksi yöksi. Seuraava yöpaikkamme sijaitsi emiraatin samannimisessä pääkaupungissa, johon saapuessa oli jo selvää että kyse on teollisuuskaupungista. Sadat massiiviset öljysäiliöt seurasivat meitä molemmilta puolilta saapuessamme kohti ydintä. Kaupunki olikin oikean suurkaupungin oloinen korkean rakennuskannan kera. Kävin lyhyellä ilta-ajelulla soukissa ja se oli Dubain turistirysäsoukkien jälkeen miellyttävä arabikokemus - olkootkin että kaikki myyjät olivat Intian niemimaan maista. Ruokapaikaksi valikoitui iranilainen ravintola aivan Novotel-hotellin vastapäätä ja se osoittautui paikallisten suosimaksi erinomaiseksi paikaksi. Fujairah ei ole hyödyntänyt turismin mahdollisuuksia täysipainoisesti, joten se on emiraattina ehkäpä autenttisimpia. Ei rantalomaa kaipaavalle, mutta löysin tästäkin paikasta sen oman viehättävyytensä - sekä näppäsin reissun kenties hienoimman vuoristokuvan keskeltä tätä metropolia. 

Madha

Khor Fakkanista oli noin vartin ajomatka Omanille kuuluvaan Madhan enklaaviin. Enklaaveja ja muita erikoisia maapistelaskennassa pojon tuottavia alueita bongaavana Madha oli tottavie pakollinen käyntikohde. Koska aihe ei kaveriani kiinnostanut, lainasin aamusta Toyotaa pikavisiittiä varten. Autovuokraamolle ei tietenkään oltu maksettu kahdesta kuljettajasta, mutta tuskin siitä kolaritilanteessa olisi ollut apua, sillä ei meillä ollut vakuutustakaan Omanissa ajamiselle. Koska etukäteen oli tiedossa, että rajalla ei ole mitään muodollisuuksia, nopea käynti sujuikin ongelmitta. Madhan enklaavin sisällä sijaitsevan Nahwan, jälleen UAE:lle kuuluvaan ekslaaviin sen sijaan en uskaltautunut. Poliisien maasturi lähti juuri sopivasti nousemaan sinne johtavaa umpitietä pitkin, enkä viitsinyt ottaa riskiä mahdolliseen ratsiaan joutumisesta. Omanin poliisi onkin paljon UAE:n lainvalvojia aktiivisempi näkyvässä liikenteenvalvonnassa. Madhasta/Khor Fakkanista ajettiin yöksi sitten Fujairahiin.

Oman

Varsinaiseen Omaniin sen sijaan oli hankittu asiaankuuluva vakuutus ennakkoon autovuokraamon kautta. Mattimyöhäiset olisivat ehtineet vakuutuksen hankkimaan varmaan vielä rajalla olevista kojuistakin. Omanissa ajamisen sallii vain Hertz, kuriositeettina - Saudi Arabiaan ei ole asiaa minkään vuokraamon autoilla. Fujairahin hotellin vastaanottovirkailija vaikutti arabilta, joten paikallistuntemus hyödynnettiin viime hetken rajanylitysvinkkien muodossa. Kaveri lupasikin selvittää asian ja soitti toden totta myöhemmin huoneeseemme. Hänen antamansa tiedot tukivat netistä ennen reissua kaivettuja ohjeita. Kalbasta ei kannata yrittää, vaan paras todennäköisyys rajanylityksen onnistumiselle on Hattan suosittu piste. Samansuuntaisen ohjeen saimme autovuokraamoltakin, joka tosin varoitteli että vain 10% asiakkaista lopulta pääsee maahan - autovuokraamon antamista maksullisista dokumenteista huolimatta. Navigaattori ajatti meidät Fujairahista epähuomiossa Kalban rajanylityspaikalle, jossa saimme viimeisen varmuuden ohjeistukselle: Hattaan - Kalba on vain paikallisväestölle. Hattan pisteelle olin tulostanut puolalaisen delegaation hyvät ja yksityiskohtaiset ohjeet, jotka pätivät edelleen joulukuussa 2017. Ohjeista poiketen ainoastaan UAE:sta poistuttaessa piti maksaa maastapoistumismaksu 35 AED, mikä on tietysti asetettu vierastyövoiman kiusaksi viisuminpidennysreissuille. Tämän jälkeen ahkerasti jonotettuamme omanilainen virkailija ei turhia auton papereita kysynyt, emmekä turhaan korostaneet olevamme liikkeellä vuokra-autolla. Ilmeisen tavallista on, että alkuperäisen rekisteriotteen puute, josta vuokraamot luovuttavat vain kopion, johtaa hankaluuksiin rajalla. Vakuutus oli tietysti voimassa vain yhdeksi päiväksi läpiajon ajaksi, mikä aiheutti kummastusta. Koska meillä oli valmis suunnitelma lounastamisesta Soharissa ja yöpaikasta jälleen Emiraattien puolella, viisumit lohkesivat mutkitta. Mukavin yllätys oli, ettemme joutuneet edes maksamaan suhteellisen kallista sadan euron viisumia (ilmeisesti vierailun lyhyyden vuoksi). Luottokorttia tarjotessa vastaus oli "pay next time" ystävällisen hymyn kera. Rajanylityksen onnistuminen vaatii onnea ja ehkä vähän pelisilmääkin. Googlatessa nyt helmikuussa 2018 löytyi tietoja Hattan ylityspisteen mahdollisesta sulkemisestakin, joten Omanin käynti osui meille aikataulullisesti nappiin. "Expats driving to the United Arab Emirates will soon have fewer border crossing options.

From January 1, 2018, expats living in Oman should use the Khatm Al Shikla and Mezyad crossings The two crossings are about 58 kilometres away from each other. It's not yet clear whether the popular Hatta crossing point will remain open".

Se rajamuodollisuuksista, kerran maahan päästyämme loppu sujui leikiten. Matka Sohariin taittui 120 kmh marssivauhdilla tuossa tuokiossa. Matkamuistoja pysähdyttiin ostamaan sopivasti nimetystä Sohar Gift Marketista ja ruokapaikaksi valikoitui erinomainen arabialainen kellariravintola hieman syrjäiseltä sisäpihalta. Soharin keskustasta löytyi linnoitusta, moskeijoita ym nähtävyyttä ja moskeijat olivat paljon koristeellisempia kuin Emiraattien puolella. Omanin puoli vaikutti äkkiseltään myös paljon vehreämmältä. Intialaisia räikeitä pikkuliikkeitä ei juurikaan ollut, mikä teki katukuvasta erittäin rauhallisen, siistin, autenttisen ja viihtyisän. Soharista lähdettiin ajamaan hyvissä ajoin Buraimia kohti, jonka vain piikkilanka-aita erottaa Emiraattien Al Ainista. "Reikä" piikkilangassa löytyikin pienen etsiskelyn jälkeen ja saimme leimat passeihin nopeasti väenpaljoudesta huolimatta. Joidenkin tietojen mukaan ulkomaalaiset olisivat päässeet vain jostain tietystä rajanylityspaikasta, mutta ristiriitaisten tietojen vuoksi päätimme kokeilla ensimmäistä eteen osuvaa ja edetä sen jälkeen saamiemme ohjeiden mukaan. Joko ensimmäinen oli se oikea tai sitten naamakerroin osui peräti kahdesti samana päivänä kohdalleen.

Abu Dhabi

Piikkilangasta selvittyämme reissun minulle viimeinen uusi emiraatti oli korkattu. Kaverini oli aiemmin jo käynyt siis Abu Dhabissa mutta Al Ain oli kaupunkina hänellekin uusi. Tänne on yliopistovientiä Suomesta. Vain 70% väestöstä on muita kuin emiraattien omia kansalaisia ja Abu Dhabin julkisivulautakunta oli ottanut vaikutteita Omanista. Räikeitä pikkuliikkeitä oli vähemmän ja kyltit olivat siistimpiä valomainoksia - monissa tekstit vain arabiaksi. Samantyylistä oli ollut kuulemma AD:n kaupungissakin. Majapaikkoja Al Ainissa ei ollut varaushetkellä enää hirveästi jäljellä, joten otimme noin satasen kämpän kaupungin ulkopuolelta kun autokin oli kerran käytössä. Se osoittautui Veljekset Keskinen -vaihtoehdoksi. Ostoskeskuksen yhteyteen rakennettu palatsimainen pytinki. Hyvin nukutun yön, aamusaunan ja jacuzzin jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Al Ainissa perehdyimme suurensuureen keitaaseen ja sen luontoaiheisiin installaatioihin sekä läheiseen ulkoilmamuseoon, joka ei nuoren maan kyseessä ollessa kovin vanhaa tavaraa sisältänytkään. Onneksi museo oli kuitenkin maksuton ja siihen sisältyi vielä kahvi- ja taatelitarjoilukin. Al Ainin kansallismuseosta sen sijaan löytyi rahalle vastinetta ja kierrettävää olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Myös kolikkonäyttely oli kiinnostava. Miljoonapilkin sijasta tulimme huijatuiksi hotellin takapihan kamelimarkkinoilla valokuvaan, josta pitikin pulittaa pitkä penni ja kaverien ystävällisyys loppui rahojen saamiseen. Kuva saatiin kuitenkin tingittyä hyvään hintaan. Minulle jäi hieman epäselväksi tehtiinkö täällä oikeaakin kamelikauppaa, vai oliko koko show vain turistien rahastamiseksi.

Valoisan ajan lähentyessä loppuaan lähdettiin ajamaan hyvissä ajoin kohti Dubaita ja lentoasemaa. Matkalla pysähdyttiin tutustumaan vielä tuhansia vuosia vanhoihin hautarakennelmiin kukkulan laella. Surullinen näky, sillä töyräästä oli surutta lohkaistu kauhalla täytemaata ilmeisesti läheisen moottoritien rakennustyömaalle. Nuori maa ei osaa arvostaa territorionsa alueella tapahtunutta historiaa - etenkään epäislamilaista sellaista. Matkalla osui vielä reissun ainoa sadekuuro (n. 20 minuuttia). Tiheä asfaltti ja olemattomat kaadot saivat tien lainehtimaan ja paikallisten vähäinen ymmärrys vesiliirrosta ei ajonopeuksia laskenut. Yleensä ottaen ajaminen oli kuitenkin helppoa ja melkoista köröttelyä. Dubaissa ajaminen oli hieman konstikkaampaa. Navigaattorista ja manuaalisesta kartanluvusta huolimatta kaistamerkinnöissä oli toivomisen varaa. Esimerkiksi kymmenkaistaisella baanalla opasteiden mukaan valitulta seitsemänneksi sisimmältä kaistalta saattoi joutua poistumaan kuitenkin muutaman sadan metrin päästä, kaikkien seitsemän kaista yli. No ei poistuttu ja vaihtoehtoiset kiertotiet olivat aika pitkiä lenkkejä. Sadekuuro yltyi Dubain päässä kunnon myrskyksi, mutta ilman vettä. Lento lähti kuitenkin myrskystä huolimatta onneksi ajallaan yöneljältä.