Kirjatoukallekin lukeminen saattaa kausittain tuntua väkinäiseltä pakkopullalta. Yläasteelta asti hunningolla ollut lukuharrastus osoitti elpymisen merkkejä vasta pari vuotta sitten. Ironista kyllä korkeakouluopinnot onnistuin läpäisemään lukemalla vain pari teosta kannesta kanteen, mutta kirjallisuus alkoi kiinnostaa eri lailla heti alma materin ovenrivasta irti päästettyäni. Vielä kun talvella 2015-2016 sain tutustua useisiin mielenkiintoisiin kirjahyllyihin, syventyminen kirjallisuuden kiehtovaan maailmaan pääsi uudelleen alkuun. Vielä nytkin minulle on mysteeri, miten jotkut ehtivät lukea sanomalehden jopa samana päivän aikana. Onneksi autoradiosta löytyy YLE Puhe, jonka erinomainen ohjelmatarjonta pitää ajan tasalla maailman menosta. Lukuharrastuksesta käy parhaiten esiin mielenkiinnon kohteeni, kuten suomalais-ugrilaisuus, Välimeren maat, radioharrastaminen, rikoshistoria, matkailu, itäblokki, 1970-luku, pienviljelijän eksperimentaalinen hulluus jne.. :)
1. Roberto Saviano: Gomorra, Milano 2006 (syksy 2009). Lahjaksi saatu silmiäavaava pokkari, jonka lukemista olen suositellut suunnilleen joka toiselle vastaantulijalle. Kiinasta Eurooppaan tuotavasta tavarasta peräti 90% tuodaan yhden ainokaisen sataman (Napoli) kautta, ja valtaosa tuosta lastista saapuu ohi tullien. Saavatpa monet tuotteet tämän jälkeen Made in Europe -laputuksen. Tämän teoksen luettuani on tuntunut mukavalta ostaa ihan rehellistä kiinalaatua ihan kiinalaisen laadun hinnalla.
2. Seppo Zetterberg: Viron historia, (syyskesä-lokakuu 2014). Yksi harvoja yliopistossa lukemiani kirjoja, tämäkin luettu ainakin 95-prosenttisesti. Muu 2010-luvun alkupuolen lukemisto olikin sitten tenttikirjojen selailua sieltä täältä.
3. István Örkény: Egyperces novellak,
Budapest 1987 (tammikuu 2015). István Örkény (1912-1979) kouluttautui isänsä toivomuksesta
kemisti-insinööriksi ja farmakologiksi, mutta kirjallisuus
kiinnosti häntä kuitenkin enemmän. Valmistuttuaan 1934 hän oli
mukana perustamassa kirjallista aikakauslehteä, jota toimitti aina
vuoteen 1936 saakka. Ensimmäisen novellinsa hän julkaisi vuonna
1937 ja matkusteli sitten Länsi-Euroopassa viettäen vuodet
1938-1939 Lontoossa ja Pariisissa. István Örkény palasi Unkariin
1.9.1939, samana päivänä kun Saksan joukot rikkoivat puomin Puolan
rajalla. Hänen esikoisromaaninsa Tengertánc julkaistiin
1941. Sotaan hän osallistui vuonna 1942 ja juutalaisena päätyi
Venäjän rintamalle rangaistuspataljoonan työpalvelukseen ja siitä
Neuvostoliiton sotavangiksi ja pakkotyöhön Moskovan lähelle
neljäksi vuodeksi. Nämä koettelemukset heijastuvat hänen
myöhemmässä tuotannossaan synkkinä ja vakavina aiheina. Toisen
maailmansodan tuoksinasta Örkény lähetti postikortin: Se
operába, se hangversenyre nem
nagyon járok. Mostanában a hason csúszásra
és emberölésre fektetem a hangsúlyt. Hän kirjoitti jo
tuolloin groteskisti – inhottavasta naurettavasti, eikä lopettanut
kirjoittamista edes työleirillä ollessaan.
Hän ehti nähdä elämänsä aikana jos jonkinlaisia poliittisia aatteita ja suuntauksia, jotka kaikki lupasivat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Vaikeassa maailmassa on helpointa nauraa, ja niin Örkény päätyi kirjoittamaan satiireja ja groteskeja novelleja, mistä esimerkkinä juurikin minuuttinovellit. Palattuaan Unkariin 1946 hän liittyi ajan tavan mukaisesti kommunistiseen puolueeseen. Örkény työskenteli teatterialalla dramaturgina ja toimi kirjailijana, lehtimiehenä ja kustannustoimittajana. Hänen tyylinsä oli niin omintakeista ja yhteiskunnallinen kritiikkinsä sen verran hyvin puettu yksinkertaisiin vaatteisiin, ettei hän joutunut samalla tavalla sensuurin hampaisiin kuin monet muut unkarilaiskirjailijat. Örkény teki tiivisti kirjoittamisesta taidetta. Osa hänen kirjoituksistaan tuomittiin, mutta osaa kiiteltiin ja ylistettiin. Valtiovalta vaiensi hänet vain kansannousua seuranneen kaikkein tiukimman sensuurin aikana ja asetti kansannousuun innolla osallistuneen Örkény'in viiden vuoden julkaisukieltoon (1956-1960). Onnekseen hän löysi koulutustaan vastaavaa työtä lääketehtaasta – ja jatkaessaan kirjoittamista kaiken aikaa hän löysi tuona aikana myös oman kielensä ja lajinsa: minuuttinovellien ohella absurdin draaman. Örkény'illä on kyky sanoa shokeeraavia asioita viattomasti. Hän pidättäytyi ilmaisemasta selvästi poliittisia näkemyksiä, onnistui julkaisemaan novellinsa 60-luvun lieventyneessä ilmapiirissä vuonna 1967 ja voitti Mustan Huumorin Palkinnon Pariisissa vuosikymmenen taitteessa. Humanismin kehdossa Budapestissä syntyneenä ja kuolleena hän katsoi maailmaa hungaristisin silmin ja vielä paremmin sanottuna budapestiläisellä vivahteella. Unkarilaisen komiikan viljely erottaa hänet esimerkiksi Kafkasta. Vuonna 1973 hän sai Kossuth-palkinnon. Sekä aiheiltaan, että kieleltään groteskien minuuttinovelliensa ohella István Örkény tunnettiin näytelmätuotannostaan: Tótin perhe (Tóték 1964/1967) ja Kissaleikki (Macskajáték 1965/1970), jotka olivat alunperin pienoisromaaneja. Hän toimi myös Unkarin konservatiivisen teatteriperinnön uudistajana tuomalla Euroopan ja Unkarin näyttämöille itäisen Keski-Euroopan avantgarden. Näytelmä Pisti a vérzivatarban (Pisti verimyrskyssä) kuitenkin kiellettiin ja se tuli näyttämöille vasta Örkény'in kuolinvuotena 1979. Hän menehtyi vakavaan sairauteen. Osa hänen tuotannostaan julkaistiin postuumisti.
Minuuttinovelleillaan Örkény'in sanotaan luoneen samalla täysin uuden kirjallisuuslajin, tai ainakin oman tyylilajin, joka korosti lyhyttä ja pelkistetyn napakkaa ilmaisua ja vertauskuvallisuutta. Maailmansodan kokemukset näkyvät niissä julmana ja vinksahtaneena maailmana, mutta samalla välittyy humaani halu muuttaa sitä. Örkény kuvaa poliittisen totuuden toista puolta – budapestiläistä arkea – niiden ihmisten kautta, jotka ovat kokeneet lukuisat vallanvaihdokset ja epävarman tulevaisuuden. Kansakunnan yhteinen huumori auttaa jaksamaan mullistusten keskellä, Örkény'in sivaltamana se on mustaakin mustempaa ja absurdia. Lopulta mikään ei ole niin pyhää, etteikö sille voisi nauraa. Naurun taustalla on kuitenkin aina lämmin humanismi. ”Vain iva loukkaa, ei nauru, varsinkaan ei sellainen nauru, jonka groteski aiheuttaa”, Örkény'in kerrotaan sanoneen. Minuuttinovellin ehtii lukea tiivistämisen mestarin omin sanoin vaikkapa löysiä munia keitettäessä tai puhelimen tyytätessä varattua. Niiden hyvä puoli on siinä, että säästyy aikaa, kun niihin ei tarvitse keskittyä viikkokausia tai kuukausia. Ilmaisun tiiviys ja novellien näennäinen nopealukuisuus aiheuttavat kuitenkin omanlaisensa haasteen. Novellit on syytä lukea huolella, tai kahteen kertaan unohtamatta olennaista otsikkoa, joka yleensä avaa novellin syvemmän merkityksen tai tekstin idean. Novellikokoelman alussa Örkény opastaakin niin lukukokemukseen, mutta muistuttaa lopuksi: ”Aki valamit nem ért, olvassa el újra a kérdéses irást. Ha így sem érti, akkor a novellában a hiba. Nincsenek buta emberek, csak rossz Egypercesek!”. Minuuttinovellit on jaettu erilaisiin alaotsikoihin: ”Esivaiheet”, ”Olotiloja”, ”Muotokuvia”, ”Ajankuvia”, ”Nurinkurin”, ”Variaatioita”, ”Tilanpuute”, ”Informaatio”, ”Mahdollisuuksia” ja ”Vertauskuvia”. Novellien lyhyyden vuoksi monet tekstit sopisivat usean eri väliotsikon alle, mutta Örkény'in jaottelu ehkä auttaa lukijaa ymmärtämään novelleja kirjailijan haluamalla tavalla – aivan samalla tavoin kuin kunkin minuuttinovellin otsikko ohjaa ymmärrystä. Kokoelman päättävissä Vertauskuvissa otsikko viittaa selkeästi tekstin sisältämään metaforaan, mutta muissa osissa metaforisuus on piilotettu taitavammin.
Unkarilaisten sitkeydestä ja toiveikkuudesta alati muuttuvissa oloissa kertoo novelli Budapest. Atomipommin räjähtämisen jälkeen lähes aution kaupungin valtaavat hiiret. Toivo ei silti mennyt, mistä kertoo Oopperaa vastapäätä olevan rauniotalon kivijalkaan ilmaantunut kyltti: ”Hozott szalonnával egérirtást vállal doktor Varsányiné”. Groteski hirtehishuumori ja absurdismi taipuvat dialogiksi novellissa Hogylétemről, joka on samalla malliesimerkki pähkinänkuorimaisesta ilmaisusta ja minuuttinovellien lyhyydestä. ”-Jó nápot. -Jó nápot. -Hogy van? -Köszönöm, jól. -És az egészsége hogy szolgál? -Nincs okom panaszra. -De minek húzza azt a kötelet maga után? -Kötelet? - kérdeztem hátrapíllantva. -Azok a beleim.” Novellissa Még megkérdezte Örkény kykenee pelkästään henkilön ajatuksilla kuvaamaan hahmon, tapahtuman ja niile miljöön: ”Egy öntudatos ablakmosó (a II. emeleti nyitott ablak előtt elsuhanva): - Ne nézzen rám ilyen diadalittasan, asszonyom. Maga tényleg fölkiabált nekem, hogy kapcsoljam be a biztonsági övet, én azonban a szabad mozgásért és kényelemért cserébe nem sajnálok egy kis kockázatot. Kérem, ne is emlegesse, hogy figyelmeztetett: minden utólagos szemrehányástól csak ideges leszek. Az egyik embernek igy jó, a másiknak úgy – hát olyan nehéz ezt tiszteletben tartani? Isten önnel, aszzonyom.” Kyseisestä minuuttinovellista käy parhaiten ilmi István Örkény'in keskeisin teema: ihmisyys ja sen eri ilmenemismuodot.
Vaikka Örkény on tunnettu siitä, että hänellä on taito sanoa paljon asioita vähillä sanoilla, toisinaan hän äityy jopa kuivakkaaseen ja lakoniseen ilmaisuun. Esimerkiksi Ahasvérus etenee verkkaiseen tahtiin kertoen kahdesta kadulla kävelevästä juutalaisesta, jotka huvittelevat keskustellen ja toisiltaan kysymyksiä kysellen. Novelli huipentuu sarkastiseen, itseironiseen toteamukseen ”Nehéz dolog ez”, mutta juju avautuu vasta otsikon avulla: Ahasvérus oli Vanhan Testamentin kuningas, joka perui lopulta määräyksensä juutalaisten joukkomurhaamisesta. Novelleissa Trilla ja Bevégezetlen ragozás hän käyttää sen sijaan toistoa tehokeinona. Vastapainoksi osa novelleista perustuu unkarinkielisiin sanaleikkeihin. Esimerkiksi novellissa Nézzünk bizakodva a jövőbe verbi magyarni (unkaroida) saa eri sivistyskielissä mitä moninaisimpia merkityksiä. Ranskaksi magyarni tarkoittaa ”magamat jól leszopni” (tissutella kunnolla), espanjaksi ”utcán pénzt találni, érte lehajolni” (löytää rahaa kadulta ja kumartua poimimaan se) ja katalaaniksi "könnyedén hajolgatok, amióta kínzó derékzsábámból kigyógyultam" (helposti käy kumartelu, kun olen parantunut piinaavasta noidannuolesta.). Norjaksi, kreikaksi, bulgaariksi ja baskiksi se kääntyy aivan eri lailla: "Én magyarok, te magyarsz, ő magyarik" (mert ikes lesz az ige) hét civilizált nyelven (norvégül, görögül, bolgárul, baszk nyelven stb.) azt jelenti majd: "Ropogós kacsasültet eszem (eszel, eszik), idei uborkasalátával, miközben Yehudi Menuhin a »Csak egy kislány«-t húzza a fülembe.". Samassa novellissa Örkény leikittelee ajatuksella, kuinka vierasperäinen sana vanília (vanilja) korvautui Unkarissa sanalla háború (sota), joka oli jo menettänyt alkuperäisen merkityksensä.
Nurinkurisuus näkyy paitsi osiosta ”Visszájáról”, myös kokoelman avaavassa novellissa Arról, hogy mi a groteszk, joka tarkastelee ylösalaisin olevaa maailmaa. Valtaosa minuuttinovellien henkilöhahmoista on kuvitteellisia, mutta olemassa olevia henkilöitä on esimerkiksi novellissa Kelj föl és járj! esiintyvä Marika Takács. Jotkin novellit voidaan taas mieltää omaelämänkerrallisiksi (esim. Dal). Örkény on inspiroitunut jonkinverran Italiasta, mikä näkyy esimerkiksi hänen nimeämissään minuuttinovelleissa Itália ja Gli ungheresi. Niissä hän käyttää myös muutamia italiankielisiä sanoja. Ylipäänsä Örkény vaikuttaa olleen kiinnostunut vieraista kielistä. Yhden novelleistaan hän on nimennytkin Tanuljunk idegen nyelveket. Saksankielisiä fraaseja esiintyy novelleissa A sótartó felé, A tíz körmünkkel ja In Memoriam Dr. K. H. G., ranskankielisiä sanoja hän käyttää novellissa Vannak-e fák velencében ja espanjankielisiä ilmauksia puolestaan novellissa Visszaféle. Englanninkielisiä lausahduksia löytyy novelleista Nézzünk bizakodva a jövőbe! ja Édes öregem ja yhden hän on nimennytkin englanniksi: ”In our time”. Osa minuuttinovelleista ovat kokonaan visuaalisia tai niissä on visuaalisia elementtejä, esimerkiksi Zászló-novellissa lyhenevistä Magyarország -sanoista muodostuu kolmionmuotoinen lippu ja M-kirjaimista lipun tanko ja Arról, hogy mi a groteszk -novellissa on yksi rivi ylösalaisin korostamassa novellin teemaa: ylösalaisin olevaa maailmaa. Négy tézis ja Polgártársak! -novelleihin kuvat kuuluvat olennaisena osana. Minuuttinovellit ovat monipuolisia niin aiheiden, muodon kuin pituuden (muutamasta rivistä muutamaan sivuun) tai tunnelmankin puolesta tarkasteltuna.
4. Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja kadonnut kilpahevonen, 1982 (syksy 2015). Paluu kirjojen pariin lapsuuden suosikkisarjan avulla.
5. Miklos Mészöly: Urheilijan kuolema (talvi 2016). Kirja kirjoittamisen vaikeudesta.
6. Jarmo Viljakainen: Radiomonopolista kanavatulvaan (kevät 2016). Gradulukemistoa.
7. István Örkény: Ruusunäyttely: kolme pienoisromaania. Suomentanut Outi Karanko. Tammi, 1981. (kevät-toukokuu 2016). Örkényiä parhaimmillaan. Teos käsittää pienoisromaanit Kissaleikki. (Macskajáték, 1963), Tótin perhe. (Tóték, 1967.) ja Ruusunäyttely (Rózsakiállítás, 1977.)
8. Jorma Palo: Nils Gustafsson ja Bodomin varjo, Helsinki 2006 (kesä 2016). Tämä ei ollut se kirja, minkä luulin ostaneeni. Silti ihan kiintoisaa lukemistoa rikoshistoriaa täydentämään.
9. Norman Lewis: Sisilialainen tappaja (kesä-elokuu 2016). "Hömppäkirja"
10. Gyula Illyés: Pustan kansaa (elo-joulukuu 2016). Unkarin kielelle tyypillisiä raskaita lauseita, lukeminen kesti todella kauan.
11. Marko Hamilo: Punavihreä kupla - Perussuomalaiset ja media (marras-joulukuu 2016). Paikkapaikoin huono kieliasu häiritsi lukemista.
12. Arthur C. Clarke: Maailman 3 suurinta mysteeria. Atlantis, Bermudan kolmio, ajatustensiirto. (joulukuu 2016-tammikuu 2017). Kieliasu ja käännös olisi voinut olla tarkempi.
13. Pertti Koskimies: Tiesitkö tämän linnuista? (äänikirja), 2012 (tammikuu 2017). Joka kohtaan ei voinut ajon aikana kunnolla keskittyä, mutta sopii kuunneltavaksi kun ei ole juonellinen kertomus vaan asiatekstiä.
14. Matti Yrjänä Joensuu: Väkivallan virkamies (joulukuu 2016-tammikuu 2017). Nopealukuista. Ensimmäinen Harjunpää.
15. Juha Vuorinen: Maltan mieleni (helmi-maaliskuu 2017). Luettu Maltan matkan alla, myös teema (ulkomailla asuminen) ja muuton ajoittaminen kiinnostivat. Ensimmäinen ja varmasti viimeinen lukemani Vuorinen, kirjan faktat selvisivät jo kolmisivuisesta matkalehden artikkelista ja kirjoittajan väittämienkään kanssa en voi olla matkan jälkeen kovin paljon samaa mieltä.
16. Timo-Pekka Lehtipuu: Malta. (maaliskuu 2017). Matkalukemistoa, tietokirja. Luettu 85-prosenttisesti, osin matkan aikana.
17. Tuomo Niemelä: Vihreä Afrikka - kasveja ja kasvillisuutta (äänikirja) (tammi-maaliskuu 2017). Kuten esipuheessa mainittiinkin, suunnattu lähinnä biologeille ja asiasta jo perillä oleville.
18. Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä (tammi-toukokuu 2017). Vuoden 1972 ajankuvaa. Pohjiksi luettu 1976 ilmestynyt Harjunpää, joka oli tietysti erilaista miljöötä. Kiinnosti DX-kuuntelukuvausten kannalta. Oli välillä telakalla, kun piti matkakirjat priorisoida, ei missään tapauksessa huonouden takia.
19. Erkki Vettenniemi: Suomalainen hiihtodoping. Punssia, pillereitä ja punasoluja. (touko-kesäkuu 2017) Lukemisto sai ehkä parhaiten jatkoa tästä teoksesta, sillä Jalonen kuvasi tarkasti Münchenin olympialaisia ja suomalaisten juoksumenestystä.
20. Edgar Allan Poe: The Black Cat and other stories (syyskuu-lokakuu 2017). Ensimmäinen englanninkielinen, yksinkertaistetulla englannilla.
21. Otso Kantokorpi: Sankarimatkailijan neuvosto-Tallinna, Like (syyskuu-marraskuu 2017). Luettu osin matkan aikana, mielenkiintoinen helpostilähestyttävä asiatekstityyli.
22. Kirsti Jäntti: Dubaista Dibbaan - matkalla Arabiemiraateissa. WSOY Porvoo 1994 (joulukuu 2017) Kirjaston poistokorista otettu mentaliteetilla "tätä voi joskus tarvita" ja melkein heti tarvitsikin kun ex-tempore reissu suuntautui Dubaihin (lokakuu-joulukuu 2017)
23. Veikko Armas Kytö: Rakkaussumua. (tammikuu 2018) Kuvaus minä-kertojan (Hannu?) lämpimästä suhteesta Ritaan. Paikallisen kirjailijakuuluisuuden tuotantoa.
24. Veikko Armas Kytö: Lapin lumous. (tammikuu 2018) Tarinaa Lehtimäen opiston lapinmatkoista 1970-luvulla. Tämä ja edellinen luettu töissä odotteluaikana.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.